Oulunsalon historiaa
Oulunsalo on kohonnut merestä ennen ajanlaskun alkua ja pysyväisempää asutusta alueella on ollut noin 1000 vuodesta lähtien. Paikan nimessä “salo” tarkoittaa saarta. Oulunsalo olikin aina 1700-luvulle saari, jonne kuljettiin veneellä leveän Sokean- eli Salonsalmen yli. Maankohoamisen myötä saari kasvoi 1800-luvulle tultaessa kiinni mantereeseen. Nykyään entisestä vesiväylästä muistuttaa Kempeleen ja Oulunsalon rajalla virtaava Salmioja.
Oulunsalon tiedetään olleen merkittävä kauppapaikka 1300-luvun lopulta lähtien. Saari oli otollisella paikalla eri puolilta tuleville kauppiaille, karjalaiset tulivat Oulujokea pitkin ja Länsi-suomalaiset merta myöten. Vasta 1600-luvulla Oulunsalo menetti merkitystään kauppapaikkana. Taustalla vaikuttivat Oulun saamat kaupunkioikeudet vuonna 1605 ja maankohoamisen aiheuttamat muutokset vesireiteissä.
Oulunsalolaisille erilainen pyyntikulttuuri on historian saatossa ollut tärkeää. Silakkaa, lohta ja siikaa on pyydetty mereltä. Myös lohenpyynnissä käytiin Oulujoella Turkan lohipadolla. Lisäksi hylkeenpyynti, vesi- ja metsälintujen pyydystys ja isompi riista ovat kuuluneet alueen elinkeinoihin. Myös erilaisten turkiseläinten pyynti jatkui kauan. Pyyntikulttuurin ohella Oulunsalossa on viljelty maata. Ohra ja ruis ovat olleet pääviljat, mutta myös kauraa viljeltiin ja 1850-luvulta lähtien myös vehnää. Myös perunaa, kuituhamppua ja tupakkaa viljeltiin omiin tarpeisiin. Yleisesti Suomessa 1800-luvulla siirryttiin karjataloutta kohti, mikä vaati yhä enemmän heinää karjalle. Oulunsalossa heinää saatiin luonnonniityiltä, mutta myös pelloilta. Karjatalouteen siirtyminen kasvatti peltopinta-alaa.
Kukkosen tila
Oulunsalon kotiseutumuseon muodostaa Kukkosen tila. Pihapiiriin kuuluvat asuinrakennus, puohi, vilja-aitta, liiteri, riihi ja myöhemmin paikalle tuotu “Päivikin aitta”. Kukkosen tilan historiaa on jäljitetty aina 1500-luvulle saakka. Historiaan mahtuu monen nimisiä isäntiä ja erilaisia tilojen jakoja ja yhdistämisiä. Nykyinen tila seurailee vuonna 1800 tehdyn jaon mukaista tilaa. Tilan historiaan mahtuu monenlaisia käänteitä ja tiedetään, että esimerkiksi toisen maailmansodan aikaan tilan puohi-rakennuksessa majoitettiin evakkoja ja venäläisiä sotavankeja pidettiin päärakennuksessa.
Viimeisimpänä isäntänä talossa asui Antti Lääkkö vaimonsa Hiljan kanssa. Antti Lääkkö toimi veiston opettajana kansakoulussa ja nikkaroi niin omiin kuin muiden tarpeisiin. Nykyään viimeisestä isännästä Oulusalon kotiseutumuseossa muistuttavat päärakennuksen salin kalusto ja kehto . Oulunsalon kunta osti lapsettoman pariskunnan perikunnalta talon vuonna 1963. Rakennuksen kaikki irtaimisto huutokaupattiin paikallisille ja tilalla asui vuokralaisia museotoiminnan alkuun saakka vuoteen 1980. Museon perustamisen yhteydessä alkuperäistä esineistöä saatiin takaisin museoon lahjoituksina ja ostoina.
Museon rakennukset
Asuinrakennus
Talon keskellä on hirsirunkoinen eteinen ja keittiö, niiden vieressä läpi rakennuksen ulottuva kamari ja ovelta katsoen vasemmassa päässä sali, jotka ovat rakennettu luultavasti 1700-luvulle ajoittuvista siirtohirsistä. Pirtti on oikeassa päässä ja sen erityispiirteenä on ”kilpukoista” eli Oulunsalon Varjakan sahalta hankituista lankunpätkistä muuratut seinät. Salin kalusto sekä muun muassa pirtin pöytä (n. 1890-1919) ja kehto (n. 1890-1910) ovat talon viimeisen isännän Antti Lääkön työtä. Salin seiniä koristavat sablonimaalauskoristeiset tapetit, jotka tehtiin alkuperäistä tyyliä jäljitellen vuonna 1980. Huonekalut, kuten pirtin arkku, ovat enimmäkseen rakennuksen alkuperäiseen kalustoon kuuluvia, mutta näytteillä olevat kantele, virsikannel, harmooni ja haulikko ovat lahjoitettu muualta Oulunsalosta.
Puohi
1800-luvun puoliväliltä olevassa, lähes alkuperäisessä asussaan säilyneessä rakennuksessa on kolme osaa: vasemmalla mankelihuone eli pyykinkäsittelyyn käytetty tila, keskellä sijaitseva leveä navetta ja oikealla talli.
Vilja-aitta
Jyvävarastona toiminut aitta on tilan alkuperäinen, mutta se sijaitsi aiemmin eri paikassa: vuonna 1980 kevyen liikenteen väylän tieltä puretun sementtitiilinavetan päädyssä. Aitan on arvioitu olevan peräisin 1800-luvun lopulta.
Liiteri
Rakennus koostuu neljästä osasta: vasemmasta päädystä lukien huussi, puuliiteri, hirsinen aitta ja rankorakenteinen kaluvaja. Näistä aitta on vanhin, rakennettu ehkä jo 1700-luvulla kalastusvälineiden säilytykseen. Muut liiterin osat ovat lisätty myöhemmin 1800-luvun lopulta lähtien.
Riihi
Viljan kuivaamiseen ja puimiseen käytetty rakennus lienee 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Riihi siirrettiin nykyiselle paikalleen ja siihen valettiin betonilattia museon perustamisen yhteydessä; aiemmin rakennus sijaitsi tien toisella puolella, lähempänä kirkkoa.
”Päivikin aitta”
Päivikki Leppämäki oli pitkäaikainen Oulunsalon kirjastotoimenjohtaja, nuorisoseuran puheenjohtaja, sekä muun muassa Kotiseutuseuran johtokunnan jäsen. Leppämäen perikunta lahjoitti hänen kotitilaltaan Monoselta Oulunlahdesta peräisin olevan punaisen aitan museolle vuonna 2012. Aitan esineistö on Päivikin kokoama yksityinen kokoelma vanhoja esineitä.
